Northern Wellbeing syntyi halusta muistuttaa meitä jokaista siitä, miten tärkeää on pysähtyä, huolehtia itsestään ja ottaa aikaa omalle hyvinvoinnille - myös kiireen keskellä. Luonto, kauniit hetket, arjen pienet elämykset tai lyhyet lomat voivat tehdä yllättävän suuren eron. Alta voit lukea lisää meistä ja tarinasta Northern Wellbeingin takana.
Hei, olen Paula! Olen kotoisin Järvisuomesta, mutta aikuisikäni olen asunut ulkomailla ja pääkaupunkiseudulla. Kansainvälisellä tapahtuma- ja matkailualalla olen työskennellyt yli 20 vuoden ajan ja saanut toteuttaa satoja erikokoisia tapahtumia ympäri maailmaa.
Ulkomailla vietetyt vuodet ja nykyinen kaupunkielämä ovat saaneet minut arvostamaan Suomen luontoa aivan uudella tavalla – järvimaisemia, tuntureita ja talven sekä kesän taikaa. Haluan aina näyttää ulkomaalaisille tuttavilleni, miten upea paikka Suomi on. Jokaisen vierailun aikana vien heidät saunaan, avantoon tai kesällä järven rannalle saunomaan.
“Arjessani on usein monta rautaa tulessa, ja juuri kiireisen elämänrytmin keskellä ajatus Northern Wellbeingistä syntyi.”
Osallistuin joogaretriitille hyvin kiireisten viikkojen keskellä. Se retriitti pysäytti minut – kirjaimellisesti. Ensimmäistä kertaa viikkoihin nukuin hyvin, sain mieleni rentoutumaan ja ajatukseni kirkastumaan. Vaikka en ole joogaharrastaja, ja käyn edelleen vain satunnaisesti joogatunneilla, uskon vahvasti, että jokaiselle meistä tekee hyvää pysähtyä, ottaa aikaa itselleen ja rentoutua luonnon rauhassa. Näitä kokemuksia haluan jakaa Northern Wellbeingin kautta. Retriiteistämme voi nauttia, vaikkei olisi joogannut kertaakaan. Lisäksi haluan, että myös ulkomaalaiset vieraamme löytävät suomalaisen luonnon (ja saunan) ainutlaatuisuuden.
Tämä kaikki linkittyy luontevasti myös tapahtumien järjestämiseen, sillä olen vuosia järjestänyt tapahtumia maailmanlaajuisesti. Olen asiantuntija erityisesti ainutlaatuisten ja laadukkaisen kohteiden ja tapahtumapaikkojen valitsemisessa. Jokainen Northern Wellbeing tapahtuma tullaankin järjestämään laadukkassa ja ainutlaatuisessa kohteessa, joka tarjoaa puitteet mieleenpainuville tapahtumille ja retriiteille.
Tämä kaikki linkittyy myös yritystapahtumiin. Tein jo vuosia sitten opinnäytetyöni hyvinvointitapahtumista työyhteisöille, ja sen jälkeen olen järjestänyt kansainvälisiä tapahtumia tapahtuma- ja matkailualan ammattilaisille ympäri maailmaa. Northern Wellbeing yhdistää nyt oman henkilökohtaisen kiinnostukseni ja vahvan ammatillisen osaamiseni.
Hei, olen Jutta! Olen kotoisin Savonlinnasta, olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät Saimaalla purjehtien ja saarissa seikkaillen. Sittemmin tieni on vienyt minut Lappeenrannan kautta pääkaupunkiseudulle. Vasta täällä asuessani olen ymmärtänyt mikä rikkaus Saimaa ja sen tarjoamat monet mahdollisuudet ovat. Ja sauna… ikuinen rakkauteni.
Oma työelämäni on ollut liike-elämän parissa, paineistetussa sekä kiireisessä myyntityössä, sekä viimeiset 15 vuotta yrittäjänä ja esihenkilönä. Kiireisen arjen keskellä hain pysähtymishetkiä joogaharjoituksista ja osallistumalla retriiteille ympäri maailmaa. Työuupumus ajoi minut etsimään työkaluja miten kiireisessä arjessa voisi voida paremmin. Opiskelin ensin itseni joogaopettajaksi ja sitten äänimaljahoitajaksi sekä psyykkiseksi valmentajaksi. Aloin myös ohjata joogaa viikoittain päätyöni ohella.
“Paluu juurille, Suomen puhtaan luonnon hoivaan, saunaan ja avantoon olivat pieniä askelia kohti levollisempaa arkeani.”
Tammikuussa 2024 sain itseni kiinni siitä, että käytänkin näitä taitoja siihen, että pystyn suorittamaan enemmän työelämässä. Päätin, että tähän on tultava muutos! “Hyppäsin pois oravanpyörästä” ja aloitin rakentamaan uutta uraa hyvinvoinnin parissa. Nyt elän kuten opetan.
Olen kiitollinen, että saan jakaa oppeja ja kokemuksiani valmentajana hyvinvoinnin parissa. Uskonkin, että jokaisella meillä on mahdollisuus voida paremmin, tehdä muutosta pieni askel kerrallaan. Ja näitä oppimatkani oppeja haluan tuoda teille Northern Wellbeing:in asiakkaille, jotta jokainen teistä saisi myös lisää hyvinvointia elämäänsä. Elämyksen nauttia Suomen luonnosta ja sen parantavasta vaikutuksesta, rohkeutta pysähtyä ja nauttia elämästä!
Paula innostui Northern Wellbeing -ajatuksesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista ja päätti jakaa idean Jutan kanssa, johon hän oli tutustunut CrossFit-yhteisössä ja treeneissä. Keskustelun aikana selvisi, että Jutta oli jo omalla puolellaan hahmotellut saman suuntaista toimintaa. Huomasimme nopeasti, että yhdistämällä osaamisemme ja kokemuksemme voisimme luoda jotain merkityksellistä ja vaikuttavaa.
Näin syntyi Northern Wellbeing – yritys, jonka missiona on auttaa ihmisiä pysähtymään, latautumaan ja löytämään yhteyden itseensä sekä ympäröivään maailmaan.
“Haluamme luoda maailman, jossa ihmiset uskaltavat asettaa oman hyvinvointinsa etusijalle ilman syyllisyyttä. Haluamme muuttaa ajattelua: itsestä huolehtiminen ei ole itsekästä, vaan välttämätöntä tasapainoisen ja onnellisen elämän rakentamiseksi.”
Suomen ainutlaatuinen luonto – sen järvet, metsät, tunturit ja maailman puhtain ilma – on keskeinen osa tarinaamme ja tarjoaa täydellisen ympäristön rauhoittumiselle ja palautumiselle. Northern Wellbeing syntyi tästä pohjoisen luonnon inspiroimasta rauhasta ja voimasta.
Samalla visiomme ulottuu myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Haluamme viedä tämän pohjoisen hyvinvoinnin ajatuksen – pysähtymisen, luonnon ja mielen tasapainon – myös muualle maailmaan. Meille Northern Wellbeing ei ole vain paikka, vaan kokonaisvaltainen tapa edistää hyvinvointia, missä ikinä sitä tarvitaankin.
Tavoitteemme on tarjota kokemuksia, jotka antavat voimaa ja inspiraatiota pitkälle tulevaisuuteen – jotta jokainen voi palata arkeensa vahvempana, onnellisempana ja valmiina vaikuttamaan positiivisesti omaan elämäänsä, perheisiinsä ja yhteisöihinsä.
Northern Wellbeing on olemassa auttaakseen ihmisiä saavuttamaan tasapainoa, voimaan paremmin ja kukoistamaan niin arjessa kuin elämässä kokonaisuudessaan.
Meidän tehtävämme on luoda kokemuksia, jotka tukevat syvällistä ja kestävää hyvinvointia – fyysisesti, henkisesti ja emotionaalisesti.
Uskomme, että kun yksilöt voivat hyvin, he vaikuttavat positiivisesti myös perheisiinsä, yhteisöihinsä ja työelämäänsä. Me emme vain tarjoa palvelua – olemme osa muutosta kohti onnellisempaa ja tasapainoisempaa elämää.
Haluamme luoda maailman, jossa ihmiset uskaltavat asettaa oman hyvinvointinsa etusijalle ilman syyllisyyttä. Haluamme muuttaa ajattelua: itsestä huolehtiminen ei ole itsekästä, vaan välttämätöntä tasapainoisen ja onnellisen elämän rakentamiseksi.
Tavoitteemme on tarjota kokemuksia, jotka auttavat ihmisiä pysähtymään, lataamaan voimansa ja löytämään yhteyden itseensä sekä luontoon. Näin he voivat palata arkeensa vahvempina, onnellisempina ja inspiroituneina – valmiina vaikuttamaan positiivisesti omaan elämäänsä, perheisiinsä ja yhteisöihinsä.
Haluamme inspiroida ja voimaannuttaa ihmisiä kaikkialla löytämään hyvinvoinnin, joka kestää ja vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen.